Istuin lammen rannalla ja ihailin sen täyttä tyyneyttä. Tuntui, kuin aikaa ei olisi ollut. Olin vajonnut syvälle käsillä olevaan hetkeen. Yllättäen, joku istahti viereeni, säpsähdin hieman. Katsoin häneen varovasti. Kiinnitin ensimmäiseksi huomiota siihen, että hänessä oli karismaa, jota ei voi pukea sanoiksi, sen näki heti. Ikää oli äärimmäisen vaikea arvioida. Hän ei ollut sanonut vielä mitään, hengitti vain rauhallisesti, tyynnyttävästi, sillä tavoin, että aloin sulautua rytmiin itsekin.
Lopulta hän käännähti hieman, hymyili viehättävästi ja esitteli itsensä. ”Olen Vapaus ja haluaisin kertoa hieman itsestäni. Olet kutsunut minua jo kauan luoksesi”.
Katsoin häntä ja tunsin, miten aloin lumoutua. Vapaus jatkoi.
Olen seurannut sinua jo jonkin aikaa tavallista tarkemmin. Olet alkanut ymmärtämään, ettet koskaan tule saamaan tämän maailman iloista, sitä mitä sielusi kaipaa. Kun aloit hiljentyä, pysähtyä, tarkkailla itseäsi ja maailmaa, sisäinen ilosi alkoi kehittymään. Sellainen ilo, joka ei ole riippuvainen siitä, mitä sinulle tapahtuu tai ei tapahdu. Toisinaan unohdit sisäisen lähteesi ja uskoit saavasi onnesta kiinni ulkopuoleltasi. Katselin, kun vuodatit lohduttomia kyyneleitä, mutta tiesin niiden johdattavan sinut sinne, mitä etsit. Joskus lohdutin sinua maailman iloilla, jotka olivat heijastusta todellisesta ja kyllä, osasit ja osaat nauttia niistäkin. Näin lepäsit ja jaksoit taas jatkaa matkaa. Aluksi luulit, että tulet onnelliseksi silloin, kun sait jotain haluamaasi. Todellisuudessa onni tuli sisältäsi noissa hetkissä, mutta silloin et vielä tiennyt sitä. Halusit aina lisää, kunnes tyhjä olo alkoi herätellä sinua öisin ja vaivata niinä hetkinä, kun turhuus ei ollut hukuttamassa todellisuutta. Lopulta, et enää juossut pakoon. Pysähdyit yhä useammin levottomuuden ja tyhjyyden äärelle. Sieltä alkoi hiljalleen avautua maailma, yhteys kaikkeen siihen mitä näet ja mitä et voi nähdä, etkä älyllä ymmärtää. Joissakin hetkissä tunsit sulautuvasi maailmankaikkeuteen. Olit osa tähtiä ja galakseja. Olit osa jokaista olentoa. Kun hengitit, olit yhtä tuulen ja sateen kanssa. Noissa hetkissä olit Rakkaus. Silloin lopulta aloit tuntemaan myös minut. Minä olen sinussa, Vapaus sanoi. Hän oli selvästi lopettamassa puhettaan.
Katsoimme toisiamme pitkään, syvän rauhan vallitessa. Vapaus päätti sanoa vielä, kuin sinetiksi puheelleen. ”Nauti, nauti joka päivä kaikesta mitä ympärilläsi on, nauti ja iloitse hetki kerrallaan. Kun olet ilon täyttämä, pysähdy ja tunnista sen todellinen lähde. Kun tunnet tyhjyyden kolkuttavan sydämessäsi, tiedät sen olevan merkki siitä, että olet työntämässä minua kauemmaksi itsestäsi. Minä en jätä sinua ikinä, mutta en voi pakottaa sinua”. Hänen ääretön vetovoimansa sulautui hymyyn, jota yksikään vapautta rakastava, ei lopulta voi vastustaa.
Istuin kauan lammen rannalla ja annoin jokaisen kohdan keskustelusta laskeutua sydämeeni.