Tämä teksti on yksi kevää 2024 taidenäyttelyn teksteistä Viattomuus, Valta, Viettelys ja Vapaus sarjasta Videolta pääset kuuntelemaan alla olevan tekstin. Viettelys, hän, joka oli
Karoliina Hallenberg
Olin pyytänyt useasti kohtaamista Vallan kanssa. Lopulta hän oli suonut minulle hetken ajastaan. Minulle oli ilmoitettu paikka ja tarkka aika, jonne tulla. Paikka, jonne saavuin, oli hulppea kartano, upeine puutarhoineen. Huone, jossa lopulta tapasimme, oli erittäin hyvällä maulla sisutettu. Mustassa nahkaisessa nojatuolissa, joka oli aseteltu eräänlaiselle korokkeelle, istui Valta. Uljas upea ryhti, olemus tihkui karismaa Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Muistan, miten pienenä tyttönä, seisoin ikkunassa. Rukoilin Jumalaa, että äiti tulee tänään kotiin, että ei ole kuollut. Pelkäsin, jähmettävän kauhun vallassa, odotin, en pystynyt tekemään mitään muuta. Lopulta, kun tunnistin äidin lähestyvän olemuksen, helpotus, rauha, onni, ilo levisi koko olemukseen. Sulatti ja lämmitti pelon ja kauhun pois. Ilta toisensa jälkeen Kuolema, pakotit minut kohtaamaan olemuksesi Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Olen suunnattoman kiitollinen kaikille niille minua vanhemmille naisille, joita kohtaan, joko työni kautta tai muutoin elämässä. Koen sen valtavan suurena lahjana. Keskustelut, jotka liittyvät ikääntymiseen ovat jatkuvasti läsnä haastaen itseäni. Olen pohtinut ja kuulostellut paljon ikää ja naiseutta. Muutamia päiviä sitten tein tietoisen päätöksen, ottaa ”haaste” vastaan täydellä voimalla. Itse näen ikääntymisen, todella kiehtovana vaiheena Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Sain jutella hetken itse Tuomion kanssa, kirjoitin kohtaamisesta. Istuin vanhan kaatuneen puun rungon päällä, katsellen metsäaukiota. Kuu valaisi pehmeästi maisemaa. Silitin lempeästi puun vanhaa karheaa pintaa ja kiitin ystävyydestä, jota metsä aina tarjoaa kulkijalle. Halusin tutkia hiljaisuudessa sisintäni, hyvin rehellisesti. Pohdin erästä tilannetta ja koin syvää myötätuntoa niin uhria, kuin tuomittua kohtaan. Tunsin molempien osat Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Kävelin hiljakseen järven rannalla. Katselin järven täydellisen tyyntä pintaa, jonka yllä leijaili sumuverho. Nouseva aurinko loi henkeäsalpaavan kauniin, utuisen pehmeän, värimaailman kuluvaan hetkeen. Tunsin, miten kaikki maailmassa on oikein. Uskalsin tuntea näin, koska kaikesta elämässä koetusta kivusta, surusta ja onnettomuudesta huolimatta, en enää kokenut menneisyyden tapahtumia vastoinkäymisiksi. Olin tullut kohtaan, jossa koin pohjatonta kiitollisuutta jokaisesta Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Rakas toinen ihminen siellä, lähetän suuren lämpimän halauksen juuri sinulle sen kaiken keskelle mitä juuri nyt käyt läpi, on se mitä hyvänsä. Jos olet hyvinvoiva ja iloitset elämästä, iloitsen täällä sydämessäni. Jos tunnet surua, pelkoa, pettymystä ahdistusta, mitä ikinä, lähetän lämpimän suuren halauksen. Aina, kun joku ulkopuolelta pyrkii sanoittamaan minkälainen sinun tulisi olla naisena, äitinä, Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
”Olen sinun elämänvietti, oma ainutlaatuinen vapaa luomisen -ja rakkauden voima. Tunnetko miten, liikun kehossasi, ympärilläsi, kaikessa ja kaikkialla? Kuulin sanat, jotka tunkeutuivat tajuntaani. Istuin hiljaa metsässä, jossa valtavat lumikerrokset peittivät kaiken pehmeään peittoonsa. Puiden oksat kaartuivat alas, raskaan lumen painaessa niiden oksia. Auringon, lähes kultainen valo siivilöityi lumen ja puiden seasta, levittäen ympärilleen uskomattoman kauniin Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Olen se, kuka sinä olet, syvin olemuksesi. Tahtoisin kertoa sinulle jotakin siitä, miten paljon enemmän olet, kuin miten ehkä olet tottunut ajattelemaan. Voidaanko jutella hetki, olla vain yhdessä, jotta voit tuntea ja saada kosketuksen johonkin todella ainutlaatuiseen ja äärettömän kauniiseen, omaan itseesi. Rentoudu hetkeksi, anna hartioiden laskeutua ja hengitä muutaman kerran kaikessa rauhassa. Saatat tuntea Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Juhlistan maailmankaikkeutta, sitä käsittämätöntä kauneutta ja loputonta voimaa. Tunnen valtavan hiljaisen avaruuden, joka pitää meitä joka hetki syleilyssään. Se kaikki tila, hiljaisuus ja vapaus on myös sinun sisällä. Juhlistan henkeäsalpaavan ihmeellistä, kaunista, karua ja niin moniulotteista luontoa. Olemme osa sen kiertokulkua. Olemme yhtä luonnon kanssa, ymmärsimme sitä tai emme. Kun lumi sataa jäätyneen maan päälle, Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Seksuaalisuus kävi tapaamassa minua marraskuisena yönä. Tuona yönä täysikuu loisti kirkkaana taivaalla, itselleen niin tyypillisen mystisenä. Olin hämmentynyt, vaikka jokin osa minusta tiesi, että hän tulisi. Tunsin, että sain valtavan suuren kunnian päästä näin läheisesti tutkimaan, tätä elämän valtavaa voimaa. Istuimme salongin pehmeillä sohvilla. Kynttilöiden loimu heijasti seinille varjoja, jotka olivat yöllinen sensuelli tanssi, viehkeä Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Olen Kuolema ja tulin tapaamaan sinua, joka pelkäät minua. Tulin tapaamaan myös sinua, jonka lapsi pelkää kuolemaa, omaansa tai rakkaan vanhempansa menettämistä. Ihan ensiksi, rentoudu hiukan, jotta kuulet mitä kerrottavaa minulla on. Juuri nyt sinun ei tarvitse pelätä tai yrittää työntää minua pois ajatuksista. Minä tunnen sinun pelkosi, koska olen aina läsnä. Olen ollut läsnä Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Löydätkö itsesi kokemassa/tuntemassa vaille jäämistä. Mietitkö, että saatko tai miksi et saa riittävästi sitä mitä tarvitset, on se mitä hyvänsä. Saattaa olla, että tunnet katkeruuden tunteita puolisoasi kohtaan. Saatat tuntea katkeruutta kaikkea sitä kohtaan, mitä ehkä koet jääneesi vaille. On virkistävää ja hiukan ihmeitäkin tekevää lähestyä asiaa vaihteeksi siten, että pysähtyykin pohtimaan, ”mitä tuo lähellä Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Päihteet näyttelevät tässä maailmassa isoa roolia. Haluan kirjoittaa tästä hiukan arasta aiheesta, oman kokemuksen. Olen kasvanut kyseenalaistamaan kaiken, myös kaiken sen mitä valtavirta ihmisistä pitää ”normaalina” ja hyvänä juttuna. Olen tehnyt virrasta poikkeavia ratkaisuita lukuisia kertoja elämäni aikana. En mistään muusta syystä, kuin siitä, että pohdin asiat oman elämäni ja kokemukseni kautta. Minun ei tarvitse Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Eräänä iltana, kun maailma oli jo hiljentynyt ja olin itseni kanssa yötä kuunnellen, tunsin jonkin oudon tunteen, kokoon puristavan ja pahantahtoisen. Se alkoi hiljaa kuiskia, miten en riitä, enkä tule koskaan riittämään. Se kuiski, miten kannattaisi loukkaantua, vetäytyä kuoreensa, rikkoa ihmissuhteita. Joskus aikaisemmin se kaikki oli tuntunut yltyvänä pahan olon tunteena, kiukkuna, katkeruutena, vihana. Tarkkailin Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Olen ollut aina ihminen, joka haluaa kokea elämän ja nautinnon voimakkaasti, fyysisesti, mutta samalla viedä asiat syvälle mielen ja tunteiden tasolla. Kun puhutaan nautinnosta, aisteista, aistillisuudesta, niin kyllä, tahdon todellakin viedä asiat ns. ”nextille levelille”. Olen testannut ja kokeillut elämässäni, mikä kaikki vaikuttaa ihmisen kykyyn kokea nautintoa. Mikä terävöittää aisteja, nostattaa elämänenergiaa. Mikä harjoittaa kehoa Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
En ole oikein koskaan hyväksynyt kompromisseja isoissa elämän asioissa. En ole hyväksynyt niitä suhteessa itseeni. Mietin rakkautta ja sitä, miten se tässä maailmassa ilmenee. Rakastamme lapsiamme, perheitämme, läheisiä ystäviä, ehkä joitain sukulaisia. On ymmärrettävää, että kiinnymme tuttuihin ihmisiin, mutta kiintymys on eri asia, kuin Rakkaus. Minkälaista on rakkaus, joka valikoi sen kuka on tärkeämpi, kuin Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Rakastan kaikki minussa täyttyy täyttyy suunnattomalla, hehkuvalla voimalla kultainen valo virtaa sisälläni, liikkuu vapaasti se tuntuu kosketuksen pehmeytenä, katseen hyväilynä, äänen parantavana sointina Rakastan ulos hengitys syöksen kultaista laavaa, joka kietoo sinut kauneuden kehtoon sisään hengitys
Lue lisää klikkaamalla tästä!Karoliina Hallenberg
Olen Heikkenemisen Kulttuuri ja nimeni on tuttavallisesti vain ”Heku”. Olen levittäytynyt laajoille alueille, asustelen lukemattomien elollisten olentojen, lähinnä ihmisten elämissä. Jostain syystä työni on käynyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana hyvin helpoksi. Olen äärimmäisen selkeästi tunnistettava, en pysty käsittämään, miksi minut on puettu niin lukemattomiin rooleihin. Joskus koen lähes huonoa omaatuntoa, kyllä minulla on sellainen, siitä Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Otan täyden vastuun jokaisesta kipuni hetkestä. En pysty siihen aina heti, mutta lopulta teen sen, koska muuta tietä vapauteen ei ole. Annan kipuni hiljaa muodostua sisällä, nousta, kasvaa oman kokoisekseen. Se on savupatsas, usvan muodostama henki, joka liikkuu omia teitään, muodostuu aina uudelleen ja uuden näköiseksi, leijailee hiljaa tavoittamattomana, mutta täysin totena. Se on utuverho, Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Mikä meidän ongelmamme on lasten – ja nuorten suhteen. Väitän, että suurimmassa osassa perheistä opitaan kyllä suunnilleen peruskäytöstavat. On myös perheitä, joissa on kova kuri tai ei kuria lainkaan. En muuten pidä sanasta kuri, se kuulostaa rangaistukselta, joka häälyy kurin taustalla. En kuulu niihin ihmisiin, jotka sanovat, että ei ole tukkapölly tai piiska rikkonut. Itse Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Hengitän tähtisumua, en vain katsele ihaillen, sulaudun osaksi sen mysteeriä. En katsele erillisyyden verhon takaa. Olen osa sen miljoonia galakseja, osa sen syttyviä ja sammuvia tähtiä. Olen universumin sylissä ja samaan aikaan kaikki on sisälläni. Kaikki tapahtuu, ei minuudessa, tietoisuuden tasojen kokoisessa maailmassa. Sisään hengitys on maailmankaikkeuden synty uloshengitys sen loppu. Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Tanssi sylissäni, elämän kokoinen unelma. Anna katseen hyväillä katsettani. Anna hymysi värähtää, vaikka vain aavistuksena, kuin houkutellen omaani. Löydät kyllä parhaan osani. Anna katseesi minulle, anna se! Anna katseesi minulle silloin, kun en näe, aistin sen kyllä. Anna se silloin, kun se on täysin peittelemätön, anna se. Olet tullut sieluani pitkin, ennen Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Elämän nektari meissä on elinvoiman lähde, ydin, aidoin, kaunein, originaalein, ja villein osa meitä. Se on osa, jonka piilottamiseen saatamme käyttää valtavan määrän energiaa elämän aikana. Useimpien vanhemmat suitsivat meistä pois roson, sen osan, mikä hämmentää muita. Opimme alitajuisesti, että kiehtovin ja kiinnostavin osa meistä on se, mikä on sovelias, jotakin mikä saa muut tuntemaan Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Sanoja Parisuhteelta teille kahdelle, Tässä teidän kahden välissä, ihan lähellä, olen minä Parisuhde. Minä olen teidät kaksi pitänyt yhdessä, liimannut joskus sormet verissä teitä yhteen, yhdessä pysymään, samaan aamuun heräämään. Toisinaan, minä Parisuhde, olen huikaisevan onnellinen, kaikesta siitä, mikä on yhdessä nähty, käyty läpi, selvitty ja koettu. Siellä minä olen ollut jatkuvasti, juossut edes takaisin, Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Kosketus käveli hiljaa sairaalan käytävää. Se oli juuri poistunut huoneesta, jossa saattohoito oli tuotu viimeiseen päätökseen. Kosketus oli ollut paikalla ja antanut kaikkensa pois lähtevän vuoteen vierellä. Se oli ollut läsnä, kun vaimo oli suudellut viimeisen hitaan ja kauniin jäähyväissuudelman rakkaansa otsalle, antanut kyyneltensä koskettaa, niin tuttua, jo viilenevää ihoa. Kosketus toivoi, että leskirouvalla, olisi Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Luovuuteni olenko laiminlyönyt sinua viime kuukausina. Olen kyllä ajatellut sinua paljon, hyvin paljon, kaivannut ja kokenut oloni aavistuksen etääntyneeksi itsestäni. Olet osa minua. Leikki, innostus, intohimo, tahto, joka vyöryy ylitseni ratkaisevalla hetkellä. Saat sydämeni lyömään kovempaa, vereni virtaamaan lämpimänä, kehon väreilemään tahdissasi. Sellaisena minä koen sinut itsessäni, läheisyytesi. Luovuuteni tahdon sinut takaisin kuiskimaan sanoja niskaani, Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Rakkauteni on kaikkialla, eikä missään. Se on hellästi murusteltuna maailman tuuliin. Rakkauteni poimii katseista lempeitä viivähdyksiä, kosketuksista pehmeyttä, halauksista lämpöä, kohtaamisista kauneutta. Rakkauteni kulkee vapaana, menee tuulen mukana, tyrskyää valtameressä, valuu hiljaa räystään reunalta, ryöppyää rankkasateena alas rinnettä, lämmittää aurinkona kesäiholla tai polttaa kaiken tuhkaksi. Kulkee rytmissään, yhdessä luonnon kanssa. Rakkauteni voisin köyttää, sitoa, ahmia, Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Olen työskennellyt n.23 v lähellä ihmistä ja perheitä, joista 15v lasten- ja nuorten parissa, ns. hoito- ja kasvatustyössä. Tästä työstä yli 10 v. erityisnuorten parissa. Minulla on myös kaksi lasta. Toinen aikuisuuden kynnyksellä, toinen teinielämänsä, kulta-ajassa. Katson, että uskallan tähän aiheeseen liittyen sanoa jotakin. Olen saanut katsoa itseäni lukemattomia kertoja syvälle, syvälle sisimpääni, tarkastella sitä, Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Minulle vuoden isoimpia ”juhlia” on talvi- ja kevätpäiväntasaus, sekä juhannus. Ne kaikki liittyvät minulle merkitykselliseen vuodenkiertoon. Tuntuu, että luonto on todella lähellä, nivoutuen ihmisyyden luonteeseen. Näihin kaikkiin liittyy jonkinlainen intohimo, luovuus, energia ja voima. Eilen juhlittiin tasa-arvoa. Jäin miettimään tasa-arvoa suhteessa luontoon ja toisaalta omaa elämänkatsomustani liittyen tasa-arvoon miesten ja naisten välillä, sekä erilaisiin valtarakenteisiin. Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Minä tunnistin kauan ennen kuin tämä tuli todeksi, että Rakkauteni on enemmän, kuin se miten vastaat odotuksiini, toiveisiini tai mieltymyksiini. Tajusin hiljalleen, että olin ymmärtänyt alussa rakkauden väärin, joksikin sellaiseksi, jota tämä maailma kutsuu rakkaudeksi, mutta joka on pelkkää vaihtokauppaa. Minä aavistin jossakin sisimmässäni, että Rakkaus on jotakin mikä vapaaksi päästettynä ei ole riippuvuutta, eikä Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Löydätkö itsesi usein tilanteista, joissa hermostut, raivostut, koet itseesi kohdistuvaa vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, arvottomuutta tai tämä oli ”viimeinen pisara” fiiliksiä. Samalla saatat tajuta, että reaktio on yliampuva tilanteeseen nähden. Ihminen kantaa mukanaan elettyä elämäänsä, myös sitä, minkä on kokenut itseensä kohdistuneeksi vääryydeksi. Se uinuu pinnan alla, valmiina nostattamaan tunteiden aallon. Mikä tahansa, pienikin ärsyke riittää sysäämään Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Sydän istui hiljaa ja katseli ympäröivää maailmaa. Niitä ihmisiä, joiden kanssa tavallisesti päivittäin on tekemisissä. Sydän tunsi suurta lämpöä noita kaikkia tulevia, meneviä, hetkeksi pysähtyviä ihmisiä kohtaan. Sydän ajatteli sitä, miten rakasti katsoa viivähtäviä hymyjä, kohtaavia katseita, etenkin niitä katseita, jotka ohi pyyhkäistessään lähetti ystävällisen pilkahduksen. Sydän kuunteli hiljaa keskusteluita ympärillään, kiireisiä, ystävällisiä, ärtyneitä, onnellisia, Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Istuin lammen rannalla ja ihailin sen täyttä tyyneyttä. Tuntui, kuin aikaa ei olisi ollut. Olin vajonnut syvälle käsillä olevaan hetkeen. Yllättäen, joku istahti viereeni, säpsähdin hieman. Katsoin häneen varovasti. Kiinnitin ensimmäiseksi huomiota siihen, että hänessä oli karismaa, jota ei voi pukea sanoiksi, sen näki heti. Ikää oli äärimmäisen vaikea arvioida. Hän ei ollut sanonut vielä Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Suru sanoi, minä synnyn hiljaa, en tule heti, en kiirehdi, en ole äänekäs, en hallittavissa. Mutta tulen, kun minun aikani on. Tulen, vastaan taistelun, kieltämisen, pakottamisen, kymmenien uudelleen taisteluun ryhtymisten, vihan ja raivon jälkeen, sitten, kun lopulta katsot minuun. En tee itsestäni numeroa, mutta et voi mennä ohitseni. Kun tulen, silloin kaikki on jo hiljaista. Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Ihminen, kuule luontosi kuiske… Tule syliini, kulje metsissäni, rannoillani, katsele mereni pintaa, järvieni heijastuksia, astele niittyjeni pientareita. Anna tuoksuni täyttää sinut. Katso minua, luontoasi rakkaudella. Näe kauneuteni, joka on myös sinun kauneutesi. Tule syliini ja minä täytän sinut kaikella rakkaudellani ja huolenpidollani. Minä annan sinulle mitä sielusi janoaa. Minä olen, kaikessa kauneudessani, voimassani ja henkeäsalpaavassa Lue lisää klikkaamalla tästä!
Karoliina Hallenberg
Huulillasi voit tuntea pehmeyden, karheuden, vesipisaran, ne voivat maistaa suolaisen tai makean, taipua syvään rakastavaan hymyyn, ne voivat arasti hakea oikeita sanoja, tai määrätietoisesti tehdä mitä haluavat. Katseellasi voit syödä, voit katsoa niin, että tuntuu kuin koskettaisit. Katseellasi voit osoittaa kunnioituksen, arvostuksen, rakkauden, nöyryydenkin. Kosketukseen ihminen voi laittaa koko sielunsa. Huomaatko, kun kuljetat sormiasi läpi Lue lisää klikkaamalla tästä!