Lomalla loppuelämän  

Lyhin matka lomalle ei ole millinkään päässä. 

 

 

Neljä viikkoa kohti syvää sisäistä turvaa ja luottamusta elämään.

Kun jatkuva sisäinen puristus alkaa hellittää.

 

Milloin sinä olet viimeksi ollut ihan oikeasti lomalla?

 

En tarkoita matkaa etelän lämpöön tai viikkoa mökillä.

Tarkoitan sitä, että myös sinun sisälläsi olisi levollista.

Me ihmiset odotamme niin helposti sitä hetkeä, jolloin kaikki olisi vihdoin hyvin.

Kun rahaa olisi riittävästi. Kun työ ei kuormittaisi niin paljon. Kun ihmissuhteet olisivat kunnossa. Kun lasten asiat olisivat hyvin. Kun ei tarvitsisi enää huolehtia niin monesta asiasta.

Sitten voisi hengittää vapaammin. Nauttia elämästä. Olla onnellinen.

Mutta oletko huomannut, miten helposti aina löytyy jotain uutta, mistä huolehtia?

Vaikka elämässä olisi paljon hyvää, sisällä voi silti tuntua jatkuva puristus. Se voi näyttäytyä kireytenä, ärtymyksenä, levottomuutena, jännityksenä, jatkuvana huolena tai pelkona, jota ei välttämättä edes tunnista peloksi.

Ja vähitellen siihen tottuu. Siitä tulee niin tavallinen osa elämää, ettei sitä enää edes kyseenalaista.

Jos sinun rauhasi ja onnellisuutesi ovat riippuvaisia ulkoisista olosuhteista, jokin osa sinusta tietää koko ajan, että kaikki voi muuttua jo huomenna.

Siksi se on niin tuulinen paikka elää.

Tiedän, että tämä on radikaalisti sanottu, mutta sinun elämäsi asioiden ei tarvitse olla hyvin, jotta sinä voisit olla onnellinen.

Sinun ei tarvitse odottaa, että kaikki ympärilläsi muuttuu.

 

Jokin sisälläsi voi alkaa vihdoin hellittää.

 

Rentoutuminen voi mennä paljon syvemmälle kuin lihaksiin.

 

Ehkä olet huomannut, että vaikka kuinka yrittäisit rentoutua, jokin sisälläsi ei vain hellitä.

Voit lähteä lomalle, viettää rauhallisen illan kotona tai tehdä asioita, joista nautit. Silti jossain sisällä tuntuu puristus, jota et oikein osaa selittää.

Toisinaan se on jatkuvaa huolta läheisistä, rahasta tai tulevaisuudesta. Toisinaan ärtymystä, levottomuutta tai tunnetta siitä, että olet koko ajan valmiina johonkin.

Joskus kaikki on ulkoisesti hyvin, mutta sisälläsi ei tunnu turvalliselta.

Ja joskus elämässä on oikeasti vaikeaa. Silloin voi tuntua lähes mahdottomalta ajatella, että kaiken sen keskellä voisi kokea rauhaa.

Mutta rentoutuminen voi mennä paljon syvemmälle kuin lihaksiin.

Se voi olla kokemus siitä, ettei sinun tarvitse juuri tässä hetkessä taistella mitään vastaan. Että jokin sisälläsi saa vihdoin hellittää.

 

 

 

Neljä viikkoa kohti syvempää sisäistä turvaa

 

Lomalla loppuelämän on neljän viikon verkkovalmennus, jossa lähdemme ymmärtämään, mistä jatkuva sisäinen jännitys, huoli ja turvattomuuden kokemus syntyvät ja mikä niitä pitää yllä.

Luennoilla avaan näitä ilmiöitä ja sitä, miten oma suhteemme ajatuksiin, tunteisiin ja elämän epävarmuuteen vaikuttaa siihen, mitä koemme sisällämme.

Ymmärryksen rinnalla kulkevat yksinkertaiset hengitysharjoitukset sekä ohjatut, alitajuntaan vaikuttavat harjoitukset.

Niiden avulla harjoittelemme palaamaan yhä uudelleen sisäisen turvan ja levollisuuden kokemukseen.

Sillä syvä sisäinen rauha ei tarkoita sitä, ettei elämässä olisi vaikeuksia tai että tuntisit aina vain miellyttäviä tunteita.

Voit tuntea surua, pettymystä, vihaa tai epävarmuutta. Elämä ympärilläsi voi olla hetkittäin hyvinkin kaoottista.

Ja silti voit oppia kokemaan syvällä sisälläsi turvaa. Löytämään itsestäsi levollisuuden, josta käsin voit kohdata elämäsi, tunteesi ja toiset ihmiset.

Tämä on se vapaus, jota lähdemme neljän viikon aikana tutkimaan ja harjoittelemaan.

Että sinun ei tarvitsisi enää odottaa elämän rauhoittumista voidaksesi itse hellittää.

 

 

Sinun ei tarvitse odottaa enää.

Sisäinen turva ja luottamus elämään eivät ole vain kauniita ajatuksia. Niitä voi alkaa harjoitella ja kokea omassa arjessa.

Anna itsellesi mahdollisuus löytää jotain, jonka äärelle voit palata yhä uudelleen.

Lomalla loppuelämän

Neljän viikon verkkovalmennus

147 € tai 3 × 49 €

 

Haluan oppia hellittämään

Hei, olen Karoliina.

 

Olen työskennellyt ihmisten kanssa yli 30 vuotta. Matkan varrella olen kohdannut ihmisiä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa, psykiatrian ja päihdetyön maailmasta lastensuojeluun, valmennuksiin ja syvään henkilökohtaiseen muutostyöhön.

Näiden vuosien aikana olen nähnyt, kuinka valtavan paljon ihminen voi kantaa sisällään sellaista, mikä ei näy ulospäin.

Pelkoa, huolta, turvattomuutta ja jatkuvaa jännitystä. Joskus ne näyttäytyvät uupumuksena, toisinaan ärtymyksenä, hallinnan tarpeena tai loputtomana pyrkimyksenä saada elämä vihdoin järjestykseen.

Olen nähnyt myös sen, kuinka valtavasti ihminen voi muuttua.

Miten jokin, mikä on tuntunut vuosia lähes erottamattomalta osalta itseä, voikin alkaa hellittää.

Ja miten elämä alkaa näyttäytyä aivan uudella tavalla, kun omaa rauhaa ei enää tarvitse etsiä jatkuvasti itsensä ulkopuolelta.

Tämä on yksi syvimmistä syistä, miksi teen tätä työtä.

Tämä on yksi niistä mahdollisuuksista, joita olen saanut todistaa työssäni yhä uudelleen.

Ja tämän mahdollisuuden äärelle kutsun sinut myös Lomalla loppuelämän -valmennuksessa.

Minä tarjoilen mahdollisuuden kokea elämää vapaudesta käsin. Sinä päätät, mitä valitset.

 

Minä Rakastan sinua,

Karoliina

Miten valmennus etenee?

Valmennus kestää neljä viikkoa. Saat joka viikko käyttöösi uuden kokonaisuuden, joka sisältää luentoja, hengitysharjoituksia ja ohjattuja, alitajuntaan vaikuttavia harjoituksia.

Voit edetä omaan tahtiisi ja palata aiempiin materiaaleihin niin usein kuin haluat.

Kaikki valmennuksen materiaalit jäävät käyttöösi myös neljän viikon jälkeen.

Sinun elämäsi. Sinun valintasi.

Sinun ei tarvitse odottaa, että kaikki elämässäsi on hyvin, jotta jokin sisälläsi voisi vihdoin hellittää.

Lomalla loppuelämän

Neljän viikon verkkovalmennus

147 € tai 3 × 49 € 

Valmennus alkaa 9.11.2026.

Voit ostaa valmennuksen jo nyt. Ensimmäinen kokonaisuus avautuu aloituspäivänä ja seuraavat viikon välein. Materiaalit jäävät käyttöösi myös valmennuksen jälkeen.

Haluan oppia hellittämään