Olin pyytänyt useasti kohtaamista Vallan kanssa. Lopulta hän oli suonut minulle hetken ajastaan.
Minulle oli ilmoitettu paikka ja tarkka aika, jonne tulla. Paikka, jonne saavuin, oli hulppea kartano, upeine puutarhoineen. Huone, jossa lopulta tapasimme, oli erittäin hyvällä maulla sisutettu. Mustassa nahkaisessa nojatuolissa, joka oli aseteltu eräänlaiselle korokkeelle, istui Valta. Uljas upea ryhti, olemus tihkui karismaa joka sykähdytti, jollain kummallisella tavalla. Hän laittoi veren kiertämään suonissa tavallista kovempaa. Hmmm, maistui elämältä, ihan kuin maistuisi elämältä.
Saavuin hänen luokseen. Istuuduin minulle osoitettuun valtavaan ylellisen pehmeään nojatuoliin.
Valta käänsi katseensa minuun, säpsähdin, sillä jokin minussa oli odottanut kylmää ja etäistä katsetta. Sain osakseni pehmeän, rakastavan huomion. Tunsin hämmennystä, eikö Valta ja vallanhalu ollut maailmassa silkkaa pahuutta.
Valta puhkesi hymyyn, joka kirkasti koko tilan. Hän laskeutui korokkeelta ja istui eteeni, samalle tasolle.
Vallan kasvot vakavoituivat ja vahva läsnäolo täytti tilan. Valta puhkesi puhumaan.
”Rakas tyttäreni, aistin hämmennystä, jota tunnet. Kuulen kysymysten soivan ilmassa”.
Minä Valta, en ole pahuus. Minä Valta olen pelko ihmisen sydämessä. Pelko ilmentää muotoaan monin vivahtein ja yksi niistä on Valta, vallanhalu. Ilmennän itseäni ihmisten peloista käsin. Teen työtäni. Minulla on valtava jalansija maailmassa, ihmisten elämissä.
Ihminen, joka pohjimmiltaan vapisee pelosta, tuntee jähmettävää kauhua, alkaa janota minua, Valtaa. Saan ihmisessä aikaan huumaavan tunteen. Maistun huulilla elämältä. Saadessaan kokea minua Valtaa, ihminen tuntee hetken olevansa hyväksytty, nähty, voittaja, se muistuttaa etäisesti rakkautta, mutta on harhaa ja haihtuu seuraavan henkäyksen tullessa, juuri kuten tuulet tulevat ja menevät.
Huuman jälkeen on ihmisen sisällä ammottava tyhjyys. Pelko on suurempi, kuin alussa. Ihminen lähtee kauhua tuntien tavoittelemaan lisää Valtaa. Hän epätoivoisesti janoaa saada kokea uudelleen harhaa, unta, jossa pelkoa ei ole, saisi tuntea voimaa.
Ilmennän itseäni kaikilla maailman leikkikentillä. Isoilla näyttämöillä, politiikassa, maiden ja maailman johdossa, suuryrityksissä ja bisnesmaailmassa, mutta leikkikentän koolla ei ole lopulta merkitystä.
Ole perheissä, ihmissuhteissa, tarjolla jokaisen ihmisen polulla.
Tunnistat minun varjoni, kun pelkäät, että et voi hallita elämää, toista ihmisitä ja hänen valintojaan. Tunnistat läsnäoloni, kun pyrit muuttamaan maailmaa tai läheistä ihmistä sinun uskomustesi mukaiseksi.
Valta ei ole pukeutunut vain mustaan pukuun, dollareiden, eurojen tai puntien viliseviin lukuihin. Valta ei aja ainoastaan Bugatilla, Lamborghinilla tai Aston Martinilla. Vallanhalu asuu ihmisten sydämessä, rähjäisissä kortteleissa, lähiöissä, tavallisissa kodeissa.
Vallanhalu on siellä, missä ihminen pelkää ja siksi uskoo, että Valta on voimaa, joka pitää ihmisen turvassa. Vallanhalu on siellä, missä ihminen pelkää ja siksi uskoo, että tarvitsee Valtaa voidakseen saada osakseen hyväksyntää, arvostusta, kunnioitusta ja rakkautta. Mutta ei näe, että Valtaa käyttäessään, toinen ihminen ei toimi vapaasta tahdosta, rakkaudesta ja kunnioituksesta, vaan koska kokee, ettei vaihtoehtoja ole, pelosta tai pakosta.
Aika, jossa olimme, pysähtyi. Istuin syvää hiljaisuutta tuntien. Keskustelu johdatti tutkimaan omaa sydäntä.
Valta kuuli jälleen sydämeni kysymyksen.
Rakas tyttäreni. Minä Valta olen yksi Rakkauden muoto, joka lopulta johdattaa jokaisen, ajassa, jota ei ole, kohtaan, jossa ihminen hyväksyy elämän, toisen ihmisen ja itsensä täysin ja täydesti. Syntyy rauha ja kun syntyy rauha, ei ole väkivaltaa. Syvä kunnioitus ja rakkaus on vapautta. Silloin minä Valta olen tehnyt tehtäväni. Ihminen ei koe vallanhalua, eikä häneen voi käyttää valtaa. Hän on palannut itseensä, eikä sellaista ihmistä ole mahdollista manipuloida. Hän tietää, miltä elämä todella maistuu. Hän ei enää etsi halpoja korvikkeita.
Mutta sinä rakas tyttäreni, haluan sanoa vielä kulkemastasi matkasta.
Tiedän, se tuntui rajulta, kun viattomuuden jälkeen minä työnnyin elämääsi. Tulin ja pakotin sinut hetkittäin sellaisen voiman eteen, jota et tuntenut, et osannut ohjata, et voinut, etkä olisi voinut minulle mitään. Sinä tutustuit minuun hetkellä, jolloin olit liian nuori, kaikki teki niin kipeää.
Sinä, et silloin tiennyt, vaikka minä Valta tunnen lapseni, että sinussa asuu voima, jonka yli kukaan ei lopulta astu.
Minä näyttäydyin sinulle eri muodoissa vuosien myötä. Olit Valan alla ja Vallan käyttäjä. Leikin eri olomuodoissa, jotta kypsyisit, tuntisit minut lopulta läpikotaisin. Minä olin se, joka ohjasin, tuin ja autoin sinua löytämään rajasi.
Tänään piirrät rajan, joka pysäyttää maailman.
Minä rakastan sinua.
Tänään minä Valta katson sinua kyyneleet silmissä, koska kuljit kipeän matkan, mutta kuljit sen. Sydämesi avautui, opit rakastamaan, kunnioittamaan ja arvostamaan itseäsi, asettamaan rajat ja katsomaan maailmaa myötätunnolla. Voimalla, joka ei horju. Koska tunnet omat rajasi, eivätkä ne nouse vihasta, tunnet myös Vallan, jolla et pyri vangitsemaan muiden vapautta.
Olen pahoillani aiheuttamastani kivusta, jota jouduit kokemaan, niin monin tavoin. Tänään rakas tyttäreni, minä katson sinua, olen tehnyt tehtäväni, sulautunut sinussa rakkaudeksi.
Minä Rakastan sinua.
Istuin silmät kyynelissä kuunnellen ja tuntien syvää rakkautta kulkemaani polkua kohtaan.
Minä rakastan sinua,
Valtasi & K
( Tämä teksti on yksi tekemistäni teksteistä viime kevään taidenäyttelyyn seksuaalisuuden polusta, jossa teemat olivat Viattomuus, Valta, Viettelys & Vapaus. Toteutin näyttelyn ydessä Alma Solina Villivirran kanssa. Solina teki teksteistä myös biisit. Taidenäyttelyssä oli myös Solinan upeaa taidetta jokaiseen teemaan liittyen) .