Keskustelua Sydämen ja Sodan välillä

Sydän istui hiljaa ja katseli ympäröivää maailmaa. Niitä ihmisiä joiden kanssa tavallisesti päivittäin on tekemisissä. Sydän tunsi suurta lämpöä noita kaikkia tulevia, meneviä, hetkeksi pysähtyviä ihmisiä kohtaan. Sydän ajatteli sitä, miten rakasti katsoa viivähtäviä hymyjä, kohtaavia katseita, etenkin niitä katseita, jotka ohi pyyhkäistessään lähetti ystävällisen pilkahduksen. Sydän kuunteli hiljaa keskusteluita ympärillään, kiireisiä, ystävällisiä, ärtyneitä, onnellisia, rakastuneita, kylmiä, kovia joskus suloisia ja kauniita. Hän tarkkaili sitä, miten riidat syntyvät, kasvavat, miten ne joskus muuttuvat sodiksi tai pienemmiksi taisteluiksi. Sydän päätti eräänä päivänä huomatessaan tunnelman olevan epätavallisen kireä, keskustella itse Sodan kanssa. Sota oli helppo tavoittaa, koska se tuntui hiiviskelevän aina jossakin lähimailla.

He istahtivat alas sydämen omistamaan, miellyttävä tunnelmaiseen, Rakkauden odotusaulaan. Sydän katsoi Sotaa ystävällisesti rakentaen siltaa heidän välilleen. Sota istui ylpeänä, selkä suorassa ja odotti sydämen tekevän aloitteen keskustelussa.

Sydän ajatteli, että haluaisi ensin hieman tutustua ennen kuin kyselisi mieltään painavia kysymyksiä. Sydän aloitti lämpimästi hymyillen varsin tavallisella kysymyksellä, mitä Sodalle kuului, oliko hänellä tänään hyvä olla ja voisiko sydän jotenkin tehdä Sodan olon mukavammaksi. Sota vaikutti hieman levottomalta ja liikehti tuolissaan aavistuksen hermostuneesti. Päätti kuitenkin vastata, että voi erinomaisesti, eikä tarvitse mitään. Sydän istui hiljaa ja ajatteli olevan viisainta hengitellä muutaman kerran rauhassa. Sota vaikutti nyt aavistuksen rentoutuneemmalta. Sydän kysyi sitten rohkeasti, mutta edelleen lämpöä tulvien Sodalta, että voisiko tämä kertoa, mihin tämä oikein pyrki käytöksellään. Että sydän ymmärsi heidän olevan melko erilaiset, mutta halusi kuitenkin oppia tämän ajatusmaailmasta. Sydän jatkoi vielä, että uskoi Sodan osaavan vastata kysymykseen, koska oli nähnyt maailmaa paljon ja vartioi niin monen ihmisen sydäntä.

Sota, joka oli ollut lähes hiljaa tähän asti, vilkaisi nopeasti sydäntä silmiin ja aloitti. Katsomme maailmaa eri kohdasta. Minä katson ylhäältä alas, olen ylpeä. Minun tehtäväni on saada ihminen tuntemaan itsensä loukatuksi, nöyryytetyksi, alistetuksi, uhriksi. Kun ihminen tuntee näitä tunteita, hänessä herää viha ja katkeruus. Jos viha kasvaa, minusta tulee hänen isäntänsä. Minä pysyn hengissä vihasta, katkeruudesta ja ylpeydestä. Kun minä olen isäntä, ihmisellä ei ole hetken rauhaa. Huolehdin siitä, että hänen päänsä sisällä on jatkuva keskustelu siitä, miten hän missäkin tilanteessa puolustautuu, loukkaa, syyttää tai toimii toista alistaen. Pidän huolen, että mikä tahansa toisen ihmisen kommentti, katse tai käytös saa hänelle tunteen, että häntä kohtaan on tehty vääryyttä. Ihminen on kuin miinoitettu, kukaan ei koskaan voi tietää milloin osuu väärään kohtaan. Siellä missä minä asun, tunnelma on pelokas, jännittynyt, kontrolloiva ja raskas.

Muta sinä sydän, sinä katsot maailmaa alhaalta ylös, et alistuneena, vaan nöyränä. Sinun ei tarvitse pakottaa ketään, lopulta kaikki janoavat sinun läheisyyttäsi. Sinä vain odotat hiljaa, syli avoimena. Sinä olet se, kuka saa ihmisen kuulemaan toisen puheesta kauneuden ja rakkauden. Sinä saat ihmiset vaikeina hetkinä pysähtymään, rauhoittumaan ja miettimään uudelleen toisen näkökulmaa. Sinun tehtäväsi on saada ihminen välittämään, näkemään, kuulemaan, rakastamaan, tuntemaan syvää rauhaa. Jos nämä asiat kasvavat ihmisessä, tulee sinusta heidän isäntänsä. Sinä pidät huolen siitä, että ihmisen mieli hiljenee, hänellä herää rauhan tunne, hän kokee syvää iloa ja valtavaa onnea, siitä, että hänellä on kyky myötätuntoon ja rakkauteen. Siellä missä sinä asut, tunnelma on lämmin, välitön, iloinen, siellä saa tehdä virheitä, jokainen saa oppia ja kasvaa rauhassa, siellä on aikaa toiselle.

Sydän katseli Sotaa ja tunsi myötätuntoa tämän raskasta tehtävää kohtaan. Sydän kysyi sitten, eikö Sota väsynyt tehtäväänsä, että eikö ollut vaikeaa katsoa, kun ihmiset kärsivät. Sota painoi hieman katsettaan ja vastasi sitten, että hän ei voinut vaikuttaa siihen, mitä ihmiset valitsevat. Hän on vain se mikä on.
Sota katsoi sitten lopulta Sydäntä suoraa silmiin, näytti aavistuksen surulliselta ja sanoi. En voi vaikuttaa siihen mitä ihmiset valitsevat, mutta niin paljon, kuin olen nähnyt vihaa, niin monenlaisessa muodossa ja vivahteessa, voin kertoa, että minä olen hirveän voimakas. Tulen vielä silloinkin, kun kukaan ei uskoisi. Leimahdan esiin, kun kaiken luulisi olevan hyvin. Tulen koteihin, perheisiin, työpaikoille, astun lasten ja vanhempien väliin. Tunkeudun ihmisten kaikkein rakkaimpiin hetkiin, saan ihmisen nostamaan aseensa siellä, missä kaikki on oikeasti hyvin, kaunista ja voisi olla täynnä rakkautta. Silloinkin minä saan vielä jalkani oven väliin.

Ne ihmiset, joiden isäntä sinä Sydän olet, he tuntevat itsensä, he ovat paikalla ja huomaavat, kun minä yritän tunkeutua kauneuden keskelle. Silloin ei ole pelkoa ja, kun ei ole pelkoa, minulla ei ole sijaa. Minä synnyn pelosta.

Sydän katsoi Sotaa täynnä rakkautta ja ymmärsi tämän olevan kyllästynyt ja väsynyt tehtäväänsä. Sydän sanoi, että milloin Sota tunsi itsensä yksinäiseksi, tämä voisi aina tulla juttusille Sydämen luokse. Sydän katsoi vielä Sotaa ja sanoi, että odottaa aikaa, kun tämä voi liittyä seuraan kaikessa rauhassa. Sota tunsi sisällään jotakin outoa ja uutta, pelästyi sitten ja työnsi tunteen kauemmaksi. Sota ajatteli hiljaa mielessään, että Sydän ei varmasti tarkoittanut sanojaan, vaan yrittää ehkä vahingoittaa häntä jotenkin, vaikka tiesi kyllä hyvin Sydämen olevan ainoa keneen voisi luottaa. Sota kohotti ryhtinsä, tuntien väsymystä, mutta peittäen sen kylmään katseeseen.
Sydän etsi vielä kerran Sodan katseen, antoi rakkautensa tulvia tämän ylle. Hän tiesi voimansa olevan valtava ja kuten Sota oli sanonut, lopulta kaikki janosivat hänen läheisyyttään.

Rukous

Kun karsin asioiden, tekemisen ja levottomuuden alta esiin sen, mikä minulle on totta, niin lopulta minulla on vain yksi toive, yksi sydämessäni toistuva hiljainen rukous.

"laitan rakkauteni pisarat siihen, mitä ikinä teen, jokaiseen kosketukseen, katseeseen, ääneen, askeleeseen
puen rakkauteen kaiken sen, mitä minulla on, ja lopulta rakkaus on kaikki

syvennän hengitykseni rytmiä entisestään, niin hitaaksi, että sydämeni tuulet ehtivät jokaiseen henkäykseen, tavoittavat äänen ja sanojen sisällön

niin hitaaksi, että sydämeni tuulet ehtivät nousta hymyyn, siihen, miten kuuntelen ja mitä kuulen, siihen, mitä näen ja miten katson

pysähdyn ihmisten ja elämän äärelle kunnioittamaan, kunnes sydän taipuu polvilleen, hetki hetkeltä yhä uudelleen ja uudelleen.

ja

unelmistani jokainen on täytetty"