Sanoja surulta ihmiselle

04.11.2017

Sanoja Surulta ihmiselle,

Suru sanoi, minä synnyn hiljaa, en tule heti, en kiirehdi, en ole äänekäs, en hallittavissa. Mutta tulen, kun minun aikani on. Tulen, vastaan taistelun, kieltämisen, pakottamisen, kymmenien uudelleen taisteluun ryhtymisten, vihan ja raivon jälkeen, sitten, kun lopulta katsot minuun. En tee itsestäni numeroa, mutta et voi mennä ohitseni. Kun tulen, silloin kaikki on jo hiljaista.

Valtaan hitaasti sinusta jokaisen kohdan. Katsot maailmaa minun verhoni lävitse. Se ei tarkoita, että näkisit maailman rumana, ilottomana tai rakkaudettomana. Olen vain hiljaa läsnä kaikessa.

Kulje kanssani vähän matkaa. Ethän työnnä minua pois, kuulumattomiin. Lupaan ettet lopultakaan huku voimaani.

Anna minun olla hetken aikaa tuoksu ihollasi, vivahde äänessäsi.

Kun olen kanssasi, päivissä on hetkiä, jolloin aika pysähtyy.

Leikkaan hetkien pinnan paljaaksi.

Näet, ettei ole ainoatakaan tunnetta, elämänkohtaloa, ihmistä, tarinaa tai maailmaa, joka ei olisi myös syvän kauneuden ja rakkauden läpäisemä. Minä näytän sen sinulle, älä pelkää.

Jos tahdot tehdä jotakin hyväkseni, meidän yhteisellä matkalla, sitten kun voimasi riittävät. Minä pyydän, anna Rakkautesi virrata minuun ja minä annan sinulle sen, mikä minussa on kauneinta.

Rakkaudella Surusi