Lasten ihmisoikeuksien puolesta

10.04.2018

Olen työskennellyt n.23 v lähellä ihmistä ja perheitä, joista 15v lasten- ja nuorten parissa, ns. hoito- ja kasvatustyössä. Tästä työstä yli 10 v. erityisnuorten parissa. Minulla on myös kaksi lasta. Toinen aikuisuuden kynnyksellä, toinen teinielämänsä, kulta-ajassa. Katson, että uskallan tähän aiheeseen liittyen sanoa jotakin.

Olen saanut katsoa itseäni lukemattomia kertoja syvälle, syvälle sisimpääni, tarkastella sitä, miksi toimin, niin kuin toimin. Mistä olettamukseni kumpuavat ja mistä kasvattamisessa lopulta on kysymys. Itse, äärimmäisen vapautta rakastavana ihmisenä, haluan kunnioittaa jokaisen henkilökohtaista vapautta olla se kuka on. Olen kokenut joskus voimakasta ristiriitaa työssäni ja elämässä muutenkin. Mistä johtuu, että lapsesta tehdään projekti, jota aletaan muokata sitten aikuisen näkemyksen mukaan. Lapsen luonnetta pyritään viilaamaan siitä ja tästä "tuosta, kun vielä vähän hioo, niin alkaa näyttää hyvältä".

Olen itse kasvanut perheessä, jossa oli todella tiukka kasvatus ja kuri. Olen vuosia tehnyt töitä sen eteen, että lapsuudessa opitut säännöt ja kasvatus eivät sitoisi minua. Olen tehnyt valtavasti töitä itseni kanssa, ettei katkeruus ole saanut jalansijaa elämässäni. Muistan edelleen lukemattomat kerrat lapsuudesta, kun oli nieltävä, alistuttava ja annettava periksi. Se kasvatti ainoastaan sitä kohtaa minussa, joka reagoi pitkään auktoriteetteihin negatiivisesti ja epäkunnioittavasti. (Että, ei kova kuri ehkä sittenkään kasvata kunnon kansalaisia ). Onneksi opin käsittelemään tunnetta ja tiedostin miksi näin tapahtui, enkä ehtinyt vahingoittaa elämääni. Kun kasvoin teini-ikään, tuli päivä milloin pelko vanhempiani kohtaan loppui, poistuin heidän elämästään. Olen valtavan ylpeä silloisen itseni, pienen tytön voimasta, että kykenin toimimaan. Lapsen ei tarvitse alistua epäkunnioittavaan kohteluun.

Lapsi tai nuori pienestä koostaan huolimatta, on samanarvoinen ihminen, kuin aikuinen. Aikuisena on hyvä pysähtyä miettimään sitä, miten paljon arviointia, arvostelua, huomauttelua ja komentamista itse kestäisi päivän aikana. Useimmilla meistä raja tulee melko nopeasti vastaan, ei lapsi ole sen kummempi. Lapsi ei vain voi valita vanhempiaan, vanhempien uusia puolisoita, opettajia, ohjaajiaan, ei käytännössä oikein ketään. Me aikuiset voimme kävellä vaikeista ihmissuhteista ulos, niin halutessamme. Emme ole kuninkaita tai diktaattoreita lastemme (omien tai toisten) elämässä, vaikka niin jostakin ihmeellisestä harhaluuosta kuvittelisimme. Lasten kanssa oleminen, on oikeudenmukaista johtajuutta.

Kyllä, aikuisen tehtävä on huolehtia siitä, että lapsi pysyy turvassa. Ennen mitään muuta, aikuisen tehtävä on huolehtia siitä, että lapsi saa riittävästi aikuisen huolenpitoa, Rakkautta, hyväksyntää, keskustelua, syliä ja tilaa kasvaa omaksi itsekseen. Omaksi itsekseen kasvaminen, tarkoittaa sitä todella, ei aikuisen näkemyksen kaltaiseksi, omaksi itsekseen. En usko, että kukaan aikuinen on tästä eri mieltä, jos on terve ihminen. Mutta miksi lapsi on edelleen, niin usein se, joka jää aikuisten maailman jalkoihin, joka taistelee kuulumattomuutensa kanssa, joka alistuu, kun ei muuta voi. Lapsi joutuu selviytymään lukuisten erilaisten aikuisten näkemysten ja mielipiteiden kanssa siitä, minkälainen hänen kenenkin mielestä pitäisi olla. Opettajalla, harrastuksen vetäjällä, vanhemmalla tai isä/äitipuolella on jokaisella omanalainen näkemys siitä, mikä on miellyttävää ja hyväksyttävää. Lapsi elää kaiken sen keskellä, kun tärkeintä olisi, että jokainen noista ihmisistä kannustaisi lasta kasvamaan omanlaisekseen, senkin uhalla, että sieltä kasvaa jotakin, mikä ei miellytä juuri sinua tai minua. Se, että sinä kunnioitat, että sinä Rakastat lasta, hän tuntee ja näkee rakkauden, kunnioituksen, myötätunnon ja oppii keskustelevan mallin, tämä todennäköisemmin auttaa lapsessa hyvän vahvistumista. Äärimmilleen vedetyt säännöt, kova kuri ja negatiivinen ilmapiiri liittyen lapsen ominaisuuksiin, todennäköisemmin laittaa kylmyyden, kovuuden ja katkeruuden itämään. Ajattelutapani ei tarkoita rajatonta elämää. Rajattomuuden tarjoaminen lapselle on kyvyttömyyttä, laiskuutta, ehkä pelkuruutta, pahimillaan heitteille jättöä ja välinpitämättömyttä.

Kyllä meilläkin teinin kanssa, ovat säännöt, niitä on neljä.

1) kotiintuloajoista en anna periksi

2) kouluun mennään ajoissa ja joka päivä

3) päihteitä en hyväksy ennen 18v

4) kehotan lapsiani edistämään rakkauden kasvamista maailmassa, kunnioittamalla toisia ihmisiä ja elämää yleensä

Tietenkin kotiintuloajoista on myöhästelty, muttei usein, eikä pahasti. Silloin keskustelemme vakavasti, pitkään asioista. Nuoreni, ei pääse asiaa ohittamaan. Päihteettömyydestä ei teinien kanssa voi koskaan olla täysin varma, mutta se, etten hyväksy niiden käyttöä edistää asiaa joka tapauksessa (tutkimusten mukaan, vanhemman hyväksyvä asenne, lisää nuoren päihteiden käyttöä). Viimeistä neljättä sääntöä pyrin edistämään sillä, että rakastan ja kunnioitan lapsiani ihmisinä, joilla on tunteet, oikeus tehdä virheitä, kasvaa - ja kehittyä ilmapiirissä, jossa ei tarvitse pelätä tai jännittää. Kaikesta voi ja saa puhua, loputtomasti. Uskon, että se, mikäli lapseni kykenevät kunnioittamaan minua edesauttaa sääntöjeni noudattamista enemmän, kuin mikään muu. Toisaalta, mikäli he ovat oppineet kunnioittamaan elämän erilaisia puolia ja vivahteita, uskon sen auttavan heitä tekemään viisaita ja oikeudenmukaisia valintoja elämässään. Peruskunnioituksesta kumpuaa elämässä ihan kaikki. Minun vanhempana tulee ymmärtää, että he takuulla tulevat kasvettuaan tekemään elämässään ratkaisuita, jotka eivät minua miellytä. Minun tulee silloin kunnioittaa heidän valintojaan, vaikka se tekisi kuinka kipeää.

Jos minulla olisi valtaa muuttaa yksi asia lapsiin liittyen tässä maailmassa, niin toivoisin, että aikuiset muuttaisivat harkitummin yhteen uuden puolison kanssa. Uusperheiden määrä on valtava tässä maassa, siksi tämä asia koskettaa isoa määrää perheitä. Uusperhe elämä on todella vaativaa, lähes aina. Yksi asia, seison lujasti tämän ajatuksen takana, että " lapsi on ansainnut vanhemman uuden puolison lämmön ja myötätunnon. Mikäli uudella puolisolla, ei synny tällaista suhdetta lapseen, ei yhdessä asuminen ole ok. Miksi, koska se näkyy käyttäytymisessä ja rajojen asettamisessa. Kylmä tunneilmapiiri lapsen elämässä on vahingollista. Lapsi on se, joka ei voi valita!

Tiedän myös sen, että on valtava määrä aikuisia, jotka kunnioittavat lapsen herkkää sielua ja laittavat lapsen kaiken muun edelle. Kiitos jokaiselle teistä, rakennatte kunnioitukseen ja rakkauteen perustuvaa maailmaa.

Haluan myös kiittää jokaista lasta - ja nuorta, joka on viivähtänyt elämässäni. Jokainen kohtaaminen on ollut ja on aivan valtava lahja.

Kumarran jokaisen ihmisen edessä, koska nekin jotka toimivat toisin, kokevat toimivansa oikein ja osa heistä taistelee kyetäkseen toimimaan toisin.

Toivon Voimaa, Rakkautta ja Kunnioitetuksi tulemista,  jokaisen ihmisen elämään. Me kaikki tarvitsemme ja olemme ansainneet näitä osaksemme, vain siksi, että olemme täällä.